*

markovarajarvi

SSS-hallitus – TES kunniaan vai paluu pestuumarkkinoille?

Tänään saimme kuulla Rehn-Lindström-Orpo –triolta, että ensisijainen keino edetä paikallisessa sopimisessa tulisi tapahtua työehtosopimusten (TES) eikä kaavailtujen hallituksen pakkolakien kautta.

Aiemmassa blogissani totesin, että paikallinen sopiminen olisi syytä tapahtua juuri TES:ien kautta. Sipilän hallitustaival on ollut yhtä ees taas soutamista ja huopaamista. Voiko vatuloivan hallituksen tämänpäiväisiin lupauksiin luottaa?

Muistellaanpa menneitä. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho maalasi vielä viime vuoden lopulla ruusuista tulevaisuutta yrittäjille työeläkeyhtiö Elon hallintoneuvoston kokouksessa. Sampo takoi, että Suomen tie on Britannian rautarouvan tie. Tie, jossa hallitus omilla toimillaan rajoittaa ay-liikkeen valtaa ja mahdollistaa vapaan markkinatalouden toiminnan. Se, mitä Terholle on vapaata markkinataloutta, on palkansaajalle työsuhteiden ja toimeentulon epävarmuutta, työnantajan mielivaltaa ja sanelua.

Taonnan ääni on vaimentunut sitä mukaa kun persujen gallupkäyrä on laskenut. Ministeri Lindström on toistuvasti puhunut työehtosopimusten ensisijaisuudesta lainmuutoksiin nähden. Miten tämän päivän ulostulo sopii yhteen sen kanssa, että hänen johtamansa työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) on kirjoittanut paikallisen sopimisen nimissä lainsäädäntöä, jolla ollaan tosiasiassa romuttamassa nykyinen työehtosopimusjärjestelmä?

TEMin lakiesityksessä työnantaja voisi ilmoitusasiana alentaa palkkoja työehtosopimuksen alimpaan palkkaan asti ja erityisellä kriisilausekkeella jopa niiden alle. Keskeisistä työlaeista voitaisiin työnantajan vaatimuksesta poiketa. Ministeriössä ollaan myös ”halpuuttamassa” työaikalakia EU:n direktiivin minimitasolle. Tämä tarkoittaa käytännössä pitempiä työpäiviä ja mm. ylityökorvauksista luopumista. Määräaikaisten työsopimusten somlmimista on helpotettu, irtisanotun työntekijän takaisinottovelvoitetta ollaan leikkaamassa ja koeaikoja ollaan pidentämässä. Lisäksi tulevat varsinaiset pakkolait. 

Minun luottamus Sipilän vatuloivaa hallitusta kohtaan on vähissä. Nimittäin jos TEMin tahto menee läpi, ollaan Suomea pikemminkin siirtämässä takaisin viime vuosituhannen pestuumarkkinoille kuin turvaamassa työehtosopimusten asema. Veikkaanpa, että hallituksella on työntekijäpuolelle tarjolla vielä jonkinlainen ketunhäntä tai märkä rätti. Kolmikannan kannattajana toivon kovasti olevani väärässä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat