*

markovarajarvi

Opetusministeri(ö)n myllykirje

Opetusministeri(ö)n myllykirje

Ennen kuin luin opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen (27.10. päivätyn) kirjeen yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen johdolle, päätin lukea tutkimus- ja innovaationeuvoston raportin. Oletin, että Sannin myllykirje on yhteneväinen neuvoston linjauksien kanssa. Kuis kävi?

Tutkimus- ja innovaationeuvoston v. 2014 valmistunut raportti ”Uudistava Suomi: tutkimus- ja innovaatiopolitiikan suunta 2015-2020” on korkeakoulujen tulevaisuuden näkökulmasta puistattavaa luettavaa. Neuvoston puheenjohtajana toimi nykyisen opetusministerin puoluetoveri Alexander Stubb.

Raportin punaisena lankana on uusliberalistinen kilpailuideologia, jonka pakkopaitaan koko korkeakouluverkko puetaan. Rahahanat - ja näin ollen valta - on opetus- ja kulttuuriministeriöllä. Se on rakennerahastopolitiikassakin profiloitunut keskittämispolitiikan ja kehittämispolitiikassa ministeriövetoisuuden lipunkantajaksi.

Raportissa todetaan, että ”korkeakouluja uudistetaan karsimalla määrätietoisesti päällekkäisyyksiä ja tiivistämällä yhteistyötä tutkimuslaitosten ja elinkeinoelämän kanssa.” Eli bisnes mukaan yliopistoja rahoittamaan ja ylimääräiset risuoksat roviolle: kokonaisia koulutus- ja tutkimusaloja pistetään oikeistolaisen koulutuspolitiikan alttarille. Tätä vauhditetaan mm. opetus- ja kulttuuriministeriön ”strategisella rahoituksella”.

Yliopistojen tulevat karsimisvuodet on tiivistetty raportin seuraaviin sanoihin: ”Yliopistojen rakenteellista uudistamista on viivyttelemättä edistettävä. Yliopistojen on profiloiduttava globaalisti näkyvällä tavalla. On valittava, mitä tehdään, mihin panostetaan ja mistä luovutaan. Samalla kootaan kansainvälisesti vetovoimaisia osaamiskeskittymiä sekä toteutetaan tätä palvelevia julkisen ja yksityisen sektorin yhteisiä kehittämistoimia.

Yliopistoverkoston karsiminen eli ”rakenteellisen kehittämisen nopeuttaminen” on valtionrahoituksen saannin ehto. Karsimista on ohjeistettu, se tapahtuu vähentämällä tutkijoita ”ja muilla vastaavilla sopeutustoimilla” eli leikkauksilla.

Raportissa raivataan näkymättömälle kädelle tilaa. Julkisen sektorin tehtävänä on sen mukaan tuottaa työvoimaa, huolehtia markkinoiden toimivuudesta (eli vapaudesta), pitää säädösympäristö kohdallaan (eli mahdollisimman vähäisenä), pitää verotus matalalla sekä vahvistaa yrittämistä suosivaa kulttuuria. Keskeinen tehtävä on myös toimintojen keskittäminen, kansainvälisyyden nimissä. Tutkimus- ja kehitysrahaa esitetään raportissa korotettavaksi, toki niin, että rahaa jaettaisiin harvemmille.

Grahn-Laasosen myllykirjeen toimintaympäristöanalyysi menee yksiin raportin kanssa. Viennin hiipuminen, yksipuolinen elinkeinorakenne, globaali kilpailu, talouskasvun puuttuminen, valtionvelka, kaikki toimivat samalla tapaa korkeakoulujen rakenneuudistuksen syinä. Objektiivisuuden viittaan puetut ”faktat” pistetään oikeuttamaan korkeakoulujen leikkauspolitiikkaa.

Myllykirjeen mukaan korkeakoululaitos on sirpaloitunut, sitä annetaan siis liian monessa yksikössä. Kotimainen hyvä ei riitä, pitää olla maailman kärkeä. Kirjeessä korostetaan myös kauniisti yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen autonomiaa mutta toki heti perään tulee napakka muistutus: ”Toisaalta ministeriön on ohjattava opetuksen ja tutkimuksen kokonaisuutta.

Sannin kirjeessä nostetaan esille, että korkeakoulukentän myllerrys ja karsiminen eivät ole pelkästään  ministeriön toive: ”korkeakoulukentältä kumpuaa toiveita ministeriön ja poliittisen johdon vahvemmalle ohjaukselle ja suunnalle.” Kuka tai mikä taho on tämä kentän toive, jolla tulevaa keppipolitiikkaa osittain perustellaan? Vaaleissa ilmaistuun kansan tahtoon ei sentään vedota, ovathan kaikki SSS-hallituksen puolueet pettäneet koulutuslupauksensa.

Ministeri kysyy lupaa leikkauksille yliopistoilta ja ammattikorkeakouluilta kahden kysymyksen kautta: ”Millä aloilla yliopistonne on tutkimuksen kansainvälisessä kärjessä vuonna 2025? Millä aloilla yliopistonne tutkimus on laadultaan ja laajuudeltaan kansallisesti merkittävää?” Näihin kysymyksiin vastaamalla tullaan oikeuttamaan rahoitusmuutokset.

Sanni Grahn-Laasonen lupaa myllykirjeessään, että yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen työnjakoa tullaan selkeyttämään, tulee poisvalintoja (eli lakkauttamisia), yhdistymisiä ”ja muuta rakenteellista kehitystä”. Keskittämispolitiikkaa tullaan tehostamaan jo innovaationeuvoston raportista tutuilla osaamiskeskittymillä. Ja tämä puolestaan hoituu raportissakin esille nostetulla ”strategisella rahoituksella”.

Sannin myllykirjeessä nostetaan vahvasti esille elinkeinoelämäyhteyksien vahvistaminen, kaupallistaminen, päällekkäisyyksien purkaminen, tehokkuus, vaikuttavuus, byrokratian vähentäminen jne. Poliittinen puusilmäkin näkee, että opetusministerin myllykirjeessä näkyy kahden puoluetoverin ja sitä kautta Kokoomuksen yhteinen intressi. Mutta mikä on kokoomuksen visio koulutuksesta ja tutkimuksesta? Keskitetympää, harvemmille, vähemmän, alisteisempaa yhtiöille…?

Raportti ja kirje kietoutuvat yhteen ja kertovat karulla tavalla siitä, mitä korkeakoulukentän osalta tuleman pitää: keskittämispolitiikka jatkuu ja korkeakoulukenttää tullaan karsimaan rajulla kädellä. Mitä tekee Kepu, jolle maakuntakorkeakoulut ovat aikaisemmin olleet aluepolitiikan kruununjalokiviä?

Sen minkä Alex taakseen jätti, sen Sanni edestään löysi. Raportin ja myllykirjeen ilmaisuja ja perusteluita ristiin lukien voi sanoa, että ei tilaamatta tai yllättäen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat